Pyörittelin mielessäni muutamia ajatuksia ja ideoita, lopulta päädyin melko yksinkertaiseen ja kovin meikäläiselle omainaiseen muotoon. Luonnospaperilla näytti tältä:
 |
| Tarjoiluastia, nopea luonnos |
 |
| Tarjoiluastian yläkuva |
 |
| Muottipalikoista isompi, parin kittauksen ja epoksilakan jälkeen. |
Seuraava työvaihe oli mallintaa suunnitelma tietokoneella (kuva tulee perästäpäin). 3D-mallinnusvaihetta seurasi puolestaan muotin tekeminen. Joko käsin tai CNC-koneella jyrsien (työstöradat MasterCamilla). Mun oli todettava, että käsin tekeminen on enemmän mun juttuni kuin työstöratojen kanssa jumppaaninen. Otin mieluummin mahdollisimman kovaa kymmenen senttiä paksua uretaanilevyä kouraani ja eikun pilkkomaan vannesahalla sopivan kokoista palikkaa. Muutama palikka ja niistä karsimaan pois palasia, että pääsisi lähemmäksi suunniteltua orgaanista muotoa.
 |
| Muottipalikoista pienempi, kapeampi. Linjoiltaan nämä ovat peilikuvat. Ulkomitoiltaan ovat yhtä suuren yläosastaan, mutta matalampi on hivenen isompi pohjasta katsoen (korkeampi astia kapenee alaspäin enemmän). |
Sopivan muodon hakeminen suorakaiteesta on mulle suht haastavaa, mutta sopivassa määrin. Hidasta, vähän voi iskeä välillä epätoivo, mutta vähitellen muoto alkoi kaivautua halutunkaltaisena esiin. Muottien pintakäsittely osoittautui jonkilaiseksi Herra Murphyn maanantaipilaksi. Periaatteessa varsin yksinkertainen toimitus meni pieleen kovin monilla eri tavoilla. Osa oli omaa mokaa, mm. kompastuin ja molemmat muotit lensivät lattialle kaaressa -> terävät kulmat menivät sit siinä kohtaa umpirikki. Voin myös kertoa, että kapeiden terävien kulmien väkrääminen jälkeenpäin kaksikomponenttikitillä askarrellen on, ööhm, haastavaa. Kittikerroksia tuli paikoitellen ziljoona eikä lopputulos ollut sittenkään ihan mairitteleva. Ko komponenttikitti aiheutti mulle myös sellaista pääsärkyä, että OMG. Vaikka menin pintakäsittelyjöiden maalaustuuletuskaappiin sekoittelemaan.
Oli myös epävarmaa kestääkö uretaanista tehty muotti lämpömuovin vaatiman kuumennuksen. Opettajani ehdotuksesta muotin päälle sudittiin venepuolella käytettävää kestää-ihan-mitä-vaan epoksilakkaa. Mutta koska Murphy, meni sekin lakkaus erittäin hienosti käteen. Tein mielestäni annettujen ohjeiden mukaan, mutta olinkin sit lykännyt myrkkyä väärästä pullosta. Sekoite reagoi vähän, muttei tarpeeksi. No minä sitä sudin pintaan kuitenkin, kun sanottiin että kyllä se siitä jähmettyy. Ei jähmettynyt, paitti juuri sen verran ettei sitä saanut pinnasta pois enää millään (millään sellaisella, joka ei olisi samalla sulattanut uretaaneja). Voin myös kertoa, että puoleksi jähmettyneen epoksilakkakerroksen hiominen on melko vaivalloista ynnä turhauttavaa puuhaa. Lopulta vedettiin muotin päälle toinen epoksikerros, sellaisella jos-vaikka-se-pysyisi. No, ei se kyllä kestänyt oikein lämpömuovin kuumennus, alkoi kuplimaan ja osa kipoista oli aika rupisen näköisiä (lakka tarttui niihin). Muoto sentään onnistui suht ookoo ja kippoja sain tehtyä muutaman. Lopputulos on ihan jees.
Valokuvauksen tunneilla piti ottaa tuotekuvaa jostain omasta tekeleestä, nuo kipposet sattuivat sitten olemaan sopivasti käsillä. Kuvistakin tuli ihan kivoja.
 |
| Tarkin raati, omat lapset, hyväksyivät tuotteen heti. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti