maanantai 3. helmikuuta 2014

Jatkojohto

Piti toteuttaa hyvän näköinen jatkojohto kahdella pistokkeenpaikalla. Pyörittelin paria hyvinkin erilaista ideaa päässäni ja osaa myös paperilla. Opettaja tyrmäsi lehtiaihion liian monimutkaisena ja pyysi pelkistämään. Lehtiaihe jatkojalostui leikkisämmäksi, lehden tai pisaran oloiseksi.  Samalla mietin myös jotain tiukan kulmikasta ja päässä alkoi vilistä Art Decosta tuttuja tiukan graafisia kuvioita. Lopulta päädyin pallottelemaan juurikin Art Decosta tuttua viuhkamaista motiivia. 
Continue Reading...

maanantai 20. tammikuuta 2014

Kynäteline


Kynäteline suunniteltu ensin SolidWorksillä, mallintaa mukaan myös muutama lyijykynä ja näyttää osaavansa toteuttaa lopullisen renderöinnin puilla ja muilla kuvioilla. Myöhemmin sama kuvio toteutettiin polyuretaanilevystä sahailemalla muotti -> muotti asettiin muovikoneeseen ja kuummennuksella muotoiltiin jotakuinkin kuvan mallinen kippo. Muotin kanssa ongelmalliseksi osoittautua muodon päästävyys. Kuten tuosta kuvasta näkyy kippo on ylä- ja alaosastaan melkoinen samankokoinen, pientä pyöristystä lukuunottamatta. Pieni pyöristys, voi näyttää hyvältä mutta se ei oikein toimi näissä hommissa. Reaalimaailmassa kipon pyöristyksiä piti sahailla pois suhteellisen reilulla otteella. Myöhemmin tästä muotista syntyi kynttilöitä.


Lyijykynällä hahmottelin mistä pitää kaventaa ja about kuinka paljon
Pohjasta noin tämän verran, ja kyljistä myös. En ollut aivan mielissäni siitä, että taiteellinen näkemys joutuu kumartamaan teknisiä rajoitteita, mutta eipä se purnaamalla muuksi muutu. 

Continue Reading...

Followers

Follow The Author